Taustalla toimii Nostattaja, Ramanda Andersson.
Olen valmentaja ja sertifioitu Life Coach®.
Rakastan nähdä ihmisiä oivaltamassa, unelmoimassa ja kasvamassa.
Kasvoin itse kilpaurheilun parissa, jossa vietin tavoitteellisesti huipulle harjoitellen 19-vuotiaaksi saakka. Lajina oli alppihiihto. Tämän jälkeen alkoi oma kasvumatkani kohti täyteläistä ja merkityksellistä elämää, josta nautin nykyään jokainen päivä.
Urheilu antoi minulle todella hyvät eväät menestyä elämässä. Opin kärsivällisyyttä, unelmoimista ja sen, miten tärkeää on tehdä asioita unelmiensa eteen. Valmensin kuuden vuoden ajan nuoria kilpailevia alppihiihtäjiä, jonka aikana opiskelin myös urheiluhierojan ammatin, sekä kouluttauduin valmentajana.
Yrittäjän taipaleeni alkoikin urheiluhieronnan- ja valmentamisen parissa. Kunnes kiinnostukseni ihmisestä kokonaisuutena vei minut laajentamaan osaamistani Valmentamoon, jossa opiskelin Life Coach® iksi, ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi vuonna 2018.
Jokaisella meistä on omat unelmat ja oma potentiaalimme annettavana itsellemme ja maailmalle. Haluan auttaa jokaista joka haluaa voida paremmin, ehyemmin ja iloisemmin. Haluan auttaa ihmisiä irti vanhoista kaavoista, jotka estävät uusien tuulien elämään pääsemisen. Jokainen meistä ansaitsee kokea merkityksellisyyttä ja iloa, ja se on meille jokaiselle mahdollista.
Työskentelytapani on hyvin lempeä ja kunnioittava. Jokaisella on oma tarina kerrottavana ja omat unelmat edessäpäin. Haluan luoda tilan, jossa jokainen tietää ja kokee riittävänsä juuri sellaisena kuin on, ja tilan, jossa on lupa sisäisten toiveiden ja unelmien nousta pintaan. Haluan antaa ihmisille työkaluja näiden unelmien toteuttamiseen.
Kun uskallamme unelmoida ja opimme miten ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme muokkaa tulevaa, on jokaisella mahdollisuus luoda itselleen juuri sellainen elämä, jossa aidosti voimme hyvin. Elämän, jossa koemme merkityksellisyyttä, iloa ja nautimme jokaisesta päivästä.
Sain itse rakentaa elämäni täysin uudestaan urheilun jälkeen. En ollut antanut tilaa millekään muulle mahdollisuudelle kuin ammattiurheilijan elämälle, kunnes keho ja talous pakotti lopettamaan urheilun. Sain mahdollisuuden pysähtyä, etsiä aitoa itseäni, synnyttää uusia unelmia ja urheilun tuoman rohkeuden myötä opin myös toteuttamaan unelmani. Opin etsimään vastauksia ja löytämään sen mitä etsin.
Tänä päivänä nautin yrittäjän vapaudesta, päättäen omat aikatauluni sekä nauttien pitkistä kesälomista ja lyhyemmistä matkoista ympäri vuoden. Olen viettänyt yhden vuoden vain nauttien elämästä ja tutkien uusia suuntia itselleni, vuoden jossa ei ollut herätyskelloa läsnä laisinkaan. Olen oppinut luottamaan elämään ja tietämään että se kantaa aina. Olen ymmärtänyt, että puskemalla en saa asioita aikaan, vaan nauttimalla ja luottamalla elämään avautuu uskomattoman kaunis elämä elettäväksi. Olen myös kiitollinen jokaiselle mentorille ja valmentajalle, jonka olen uskaltanut elämääni vastaanottaa, he ovat aina tuoneet uutta näkökulmaa ja kasvun siemeniä joista olen saanut oppia.
Tapani luoda on hyvin lempeä ja salliva. Jos haluat elämääsi lisää iloa ja lempeyttä ja olet valmis antautumaan matkalle, joka vie sinua kohti merkityksellisyyttä, energiaa ja unelmiesi aamuja, on tämä varmasti paikka jossa saat näitä asioita myös omaan elämääsi.
Lämmöllä,
Ramanda Andersson
Voimavarasi on yritys, joka keskittyy terveyteen ja tuloksiin työssä. Voimavarasi kouluttaa ja luennoi valmentavalla otteella työntekijöiden hyvinvoinnin ja tehokkuuden parantamiseksi. Yritys on erikoistunut ja keskittynyt erityisesti ohjelmistotalojen työntekijöiden hyvinvointiin. Yhteystiedot ja tarjoukset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen info@voimavarasi.fi ja lisätietoja osoitteessa www.voimavarasi.fi
Oivalsin, että työkalut muuttaa, vaihtaa tai kehittää elämääni on omissa käsissäni – kukaan ei voi muutosta puolestani tehdä. Toisaalta kun on “ikänsä” tehnyt asioita tietyn kaavan mukaan, niin muutos ei käy hetkessä.
Valmennus auttoi minua konkretisoimaan elämääni; sitä mikä on hyvää ja sitä mikä on vähemmän hyvää.
Ehdottomasti kyllä. Valmennus sopii mielestäni kaikille, joilla on halu elämänmuutokseen muttei välttämättä konkreettisia eväitä siihen. Toisaalta valmennus sopii myös ihan vaan päivittämään omia kuulumisia ja pohtimaan omaa elämää. Usein hektisessä maailmassa meiltä vaaditaan, ja me sorrumme laput silmillä juoksemaan paikasta a paikkaan b. Samaan aikaan uupuminen, erilaiset mielenterveyden ongelmat, väsymys ja stressi ovat aikamme vitsauksia. Suosittelen valmennusta jokaiselle “pysähdystä” kaipaaville, sillä tämä on paljon lempeämpi tapa tarkastella itseä ja elämää kuin sairaalassa masennuksesta toipuessa.